PARIISI PÄIVÄSSÄ JA KOMPRESSIOHOIDON HIGT-TECHIÄ
Tunnelmallisessa Pariisissa pidettiin satoisa alan huippuosaajien luotsaama koulutuspäivä
hoitosukkien käyttöön liittyvästä hoitomyönteisyydestä ja uusista teknologisista
innovaatioista. Vietimme Pariisissa puolitoista vuorokautta. Tuona aika näimme Pariisin
pitkälti metrosta käsin, tunneleita, kiskoja ja päin käveleviä ihmisiä, jotka eivät osaa
jonottaa. Käytöksestä viis, koska he olivat sitäkin kauniimpia ruskeine silmineen, mustine
ripsineen ja ylväine olemuksineen.
Koulutuksen järjesti ICC eli International Compression Club. Se on tutkijoiden, kliinikoiden
ja teollisuuden välinen kumppanuusmalli ja se on keskittynyt selvittämään kompression
vaikutusta ja sen mekanismeja. ICC kokoontuu säännöllisesti ja se on julkaissut runsaasti
kompressiohoitoon liittyviä näyttöön perustuvia suosituksia. Kaikki konsensusasiakirjat
ovat saatavilla ICC:n verkkosivuilla (http://www.icc-compressionclub.com/index.php).
ICC:n jäsenyys on terveydenhuoltohenkilökunnalle maksuton. Luonnollisesti käytössämme
oli koko koulutuksen ajan lentosukat turvotusta ja laskimoveritulppia ehkäisemässä.
Koko Pariisi tuoksui parfyymeiltä toalettitiloja myöden. Oleminen siellä saattaa olla
hajusteallergiselle haasteellista. Parfyymipullon verran matkastamme kului metrokarttojen
tutkimiseen. Samaan karttaan kun oli päällekkäin asetettu metro-, bussi ja –junalinjat.
Kyselimme neuvoja laimeasti englantia puhuvilta ranskalaisilta. Turistiopaskaan ei tuntenut
sanaa map vaan ohjasi meidän toisen oppaan luokse. Hän huuteli sitten ranskaksi jotain
ensimmäiselle oppaallemme, joka löntysteli luoksemme ja kaivoi laukustaan metrokartan.
Lopulta pääsimme turvallisesti hotellille sadepilven saattelemana. Suunnistushaasteista
riippumatta olimme aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikealla tavalla. Aivan kuten
kompressiohoitoakin pitäisi toteuttaa.
Kompressiosidoksen voima ei ole sidos itsessään, vaan käsissä, jotka sen laittavat.
Kompressiohoidon suurimpana haasteena on sen toteuttaminen mahdollisimman
tehokkaasti, yksilöllisesti ja ilman vaurioita. Tuo kultainen tavoite oli jokaisen luennon
keskipisteenä. Iso kysymys on, tiedämmekö varmasti, miten voimakas paine kudokseen
kompressiosta kohdistuu? Emme. Jalan yksilöllinen malli ja sisäinen rakenne vaikuttavat
paineeseen merkittävästi. Sen vuoksi kudokseen kohdistunut paine on aina matalampi
kuin elastisen materiaalin ihoon kohdistuva paine ja jakautuu raajassa epätasaisesti.
Miksi kompressiota ylipäätään käytetään? Miksi vaivautua? Krooninen laskimoiden
vajaatoiminta ja laskimosairaudet ovat merkittävä terveysongelma ja sen esiintyvyys
väestössä on korkea. Lisäksi siihen liittyy monia oireita ja komplikaatioita. Siitä huolimatta
se on alidiagnosoitu ja tehokasta hoitoa tarjotaan potilaille rajoitetusti. Voidaksemme tehdä
asialle jotain, pitää opiskella asiaa syvällisemmin ja enemmän, käyttää itse kompressiota,
puhua ja kuunnella potilasta. Kompressiohoito on näyttöön perustuvaa hoitoa. Miten
säännöllinen kompressiohoito sitten mahdollistetaan? Tärkein sen onnistumiseen
vaikuttava tekijä on hoitomyönteisyys.
Saimme koulutuksessa varmistusta siitä, että potilaan hoitomyönteisyyteen voi vaikuttaa.
Hoitajan on tärkeää kysyä itseltään, uskooko hän itse siihen? Ensisijaisesti potilasta tulee
opettaa. Hänelle pitää selittää kaikki, mitä tehdään ja miksi tehdään. Yleisesti potilaat
kokevat kompressiohoitotuotteet hiostaviksi. Niitä kuitenkin käytetään myös lämpimissä
maissa, kuten etelä-Amerikassa. Kompressiohoidolle asetetaan aina tavoitteet, jotka
vaikuttavat erilaisten odotuksien lisäksi hoitomyöntyvyyteen.
Kompression pitää olla riittävän tehokas, jotta se hoitaa turvotusta. Sen pitää vastata
potilaan päivittäisen elämän tarpeisiin eli sen pitää olla mukava ja elämänlaatua tukeva.
Lisäksi sen tulee myötäillä potilaan sosiaalisen elämän tarpeita.
Hoitokielteisyyteen liittyviä syitä tulee pohtia. Hoitomyönteisyys tai –kielteisyys ovat
käyttäytymismalleja. Käytökseen vaikuttavat uskomukset ja tavoitteet. Myönteisyyttä
ohjaavat potilaan lisäksi hänen ympäriltään tulevat eri näkökulmat kuten perhe ja läheiset,
hoitohenkilökunta ja tuotteet mitä käytetään.
Hoitomyönteisyyden avaimet:
- Hoito tulee yksilöidä
- Potilas on hoitotiimin jäsen, hän ei ole sivustakatsoja
- Uudelleen arviointi ja hoidon säätö tarvittaessa
- Hoidon teho on riippuvainen nopeasta diagnoosista ja hoidosta
- Yhtenäinen hoito, paikasta ja hoitajasta riippumaton
Kompressiohoidon huipputeknologiaa kehitetään ja hienosäädetään koko ajan.
Älytekstiilien käyttö on lisääntynyt tasaisesti ja sen ennustetaan jatkuvan.
Kompressiosukkien älymateriaalit osaavat varmistaa tasaisen paineen riippumatta jalan
muodosta. Jos hoitosukan laittaa epätasaisen malliseen jalkaan, joissakin kohdissa paine
on kevyempi, kuin toisissa.
Edellisessä konferenssissa kuulimme älymateriaaleista, joiden painetta hoitaja voi ohjata
älypuhelimella. Nyt kuulimme hongkongilaisen vaatetus- ja biotekniikan tohtorin
kehittämästä hoitosukkien tietokoneohjelmasta. Hoitosukkia voidaan sen avulla valmistaa
tietokoneohjelman avulla. Jalat skannattaan ja tiedot tallennetaan. Sen jälkeen
ihmiskehomallinnettu 3D ohjelma valmistaa kompressiotuotteen, tuote tarkastetaan ja
lähetetään asiakkaalle. Kätevää ja yksilöllistä. Se milloin kaikki tämä on käytössä
suomalaisessa terveydenhuollossa, on vielä arvoitus.
Innovatiivinen keksintö oli myös hoitosukkien sisään rakennettu ihon hoitotuote
VenoTrain®. Sukassa on emulsio, joka sisältää E vitamiinia, ureaa ja kärsimyshedelmän
siemenöljyä. Sukkaa voi käyttää normaaliin tapaan. Muutaman pesun jälkeen siihen vain
suihkautetaan uusi emulsio.
Tiiviistä aikataulusta huolimatta Eiffel torni oli pakko nähdä, kun kerran Pariisissa olimme.
Hieman ennen puolta yöltä saavuimme Ranskan suosituimman matkailukohteen juurelle ja
sinä hetkenä joku heitti taivaalta räntäsateen niskaamme. Tuhatvuotiaat majakanvalot
vilkuttivat meille kuiskaten historian jännittävistä vaiheista. Toivottavasti seuraavalla
kerralla on hitusen enemmän aikaa, vähemmän räntäsadetta ja jaksamme kävellä 1700
askelta tornin huipulle. Nukkumaankin piti päästä, koska aamulla alkaisi tiukka luentosarja
englanniksi murrettuina eri kielillä.
Hotelli oli rakkaudelliseen ranskalaiseen tapaan varannut Monseur Nurmiselle yhden
vuoteen yhdellä peitolla. Ystävyytemme ei ole sillä tasolla, joten Mrs Nurminen lähti puolen
yön jälkeen vastaanotosta hakemaan toista peittoa, jotta voisimme kumpikin nukkua omien
peittojemme alla pikaisen, mutta syvän yöunen. Näkemiin Pariisi kunnes jälleen
kohtaamme.
Pariisi - ei hassumpi koulutuspaikka.
Ranskalaisten lippuautomaattien ihmettelemiseen vierähti tovi jos toinenkin.
Hei me lennetään! Matkailutunnelmissa. Lähdimme sateisesta Helsingistä sateiseen Pariisiin.
Jammaileva reggaemies ja Sirpa, molemmat tutkailevat.
Metroseikkailun jälkeen löysimme hotelliin - mutta ei niin uuksissa, ettemme vielä olisi jaksaneet vaatekauppaan lähteä.
Ruuhkaisessa ja sateisessa Pariisissa, matkailu ei koskaan väsytä Sirpaa.
Aamiainen tiffanyllä... eikun Pariisissa
Kuuluisaa tornia ihailimme sateenvarjojen alta
Osa matkailusta kului myös somepäivittämiseen Pariisin kaduilla, c´est la vie sanoisi ranskalainen
Sirpa toimi metrokartturina
Pariisi junien ja metrojen ikkunoista ja satojen metrotunnelien kautta nähtynä